Kesäkuussa starttaa taas Malmin Palloseuran kesäleirit. Järjestämme viiden päivän futis- ja päiväleirejä MPS:n toimistolla ja Mosan tekonurmella viikoilla 23 ja 24 (HUOM! viikolla 23 myös kolmen päivän leirit). Viikoilla 23 ja 24 järjestämme leireillä maalivahtivalmennusta kaikille innokkaille.
Tänä vuonna järjestämme myös viikolla 25 lyhyen kolmepäiväisen leirin. Minimi osallistujamäärä viikon 25 leirin toteutumiselle on 50.
Leiripäivä alkaa päiväleiriläisten osalta MPS Toimistolta klo 9.00 ja päättyy toimistolla klo 16.00. Toimistolla leikitään ja pelaillaan hetken kunnes lähdemme kävelemään Mosan tekonurmelle. Klo 10.00 alkavat jalkapalloharjoitukset, missä harjoitellaan ja pelataan päivän teeman mukaan. Noin klo 11.30 syödään lounas jonka jälkeen vietetään vapaa-aikaa. Klo 12.30 aloitetaan iltapäivän harjoitukset. Leiripäivä päättyy Futisleiriläisten osalta klo 14.00, ja päiväleiriläisten osalta lähdemme kävelemään MPS Toimistolle.
Päivittäiset teemat perustuvat Malmilaiseen pelaajaprofiiliin, johon kuuluvat erilaisten yksilötaitojen kehittäminen, 1vs1 pelaaminen sekä taitojen oppimista pelitilanteiden kautta.
Futisleireille voi osallistua kaikki futista harrastavat tai siitä kiinnostuneet 2013–2018 syntyneet. Tänä vuonna Päiväleireille voivat osallistua ainoastaan 2016-2018 syntyneet.
Mikäli et ole vielä seuran jäsen, pääset mukaan maksamalla 29 € lisää. Lisämaksu sis. MPS:n jäsenyyden, harrastepassin ja vakuutuksen.
Tänä vuonna leirin ilmoittautuminen suljetaan sunnuntaina 18.5. eikä myöhästyneitä oteta mukaan, jotta ehditään tilata ruoka, sekä ehdimme suunnitella seuran työntekijöiden ja leiriohjaajien työaikoja ja leiriohjelman.
Futisleirit järjestetään Mosalla klo 10-14 seuraavasti:
- Futisleiri #1: vko 23 ma-pe 2.–6.6. kello 10-14 Mosan tekonurmella, 130 euroa
- Futisleiri #2: vko 23 ma-ke 2.–4.6. kello 10-14 Mosan tekonurmella, 80 euroa
- Futisleiri #3: vko 24 ma-pe 9.–13.6. kello 10-14 Mosan tekonurmella, 130 euroa
- Futisleiri #4: Viikot 23 ja 24 kello 10-14 Mosan tekonurmella, 220 euroa
- Futisleiri #5: vko 25 ma-to 16.-18.6. kello 10-14 Mosan tekonurmella, 80 euroa
Päiväleirit, 2016-2018 syntyneille MPS Toimistolla ja Mosalla.
HUOM! jos päiväleirille ilmoittautuu yli 20 lasta yhdelle viikolle, järjestämme koko päiväleirin Mosan tekonurmella. Päiväleirit järjestetään seuraavasti:
- Päiväleiri #1: vko 23 ma-pe 2.–6.6. kello 9-16, MPS Toimisto & Mosan tekonurmella, 180 euroa
- Päiväleiri #2: vko 23 ma-ke 2.–4.6. kello 9-16, MPS Toimisto & Mosan tekonurmella, 110 euroa
- Päiväleiri #3: vko 24 ma-pe 9.–13.6. kello 9-16, MPS Toimisto & Mosan tekonurmella, 180 euroa
- Päiväleiri #4: Viikot 23 ja 24 kello 9-16, MPS Toimisto & Mosan tekonurmella, 320 euroa
- Päiväleiri #5: vko 25 ma-to 16.-18.6. kello 9-16, MPS Toimisto & Mosan tekonurmella, 110 euroa
*
Päiväleiri alkaa toimistolta ja kävelemme lasten kanssa osallistumaan futistouhuihin Mosan tekonurmella.. Iltapäivällä tulemme takaisin toimistolle ja puuhaamme tatamilla ja tässä voi syödä myös omia eväitä.
HUOM! jos päiväleirille ilmoittautuu yli 20 lasta yhdelle viikolle, järjestämme koko päiväleirin Mosan tekonurmella.
Terveisin:
Leiritiimi
Lisätiedot: miika@malminpalloseura.fi