Uudet joukkueesta kiinnostuneet pelaajat voivat olla yhteydessä Ville Lehtiseen p. 044-736 9142 tai ville@malminpalloseura.fi. Joukkue aloittaa virallisesti valmistautumisen kauteen tammikuun alussa!
MPS pelasi kaudella 2023 Etelän Kolmosen C-lohkossa tullen lohkon toiseksi!
Neljättä perättäistä kauttaan kolmosessa aloittelevassa joukkueessa jatketaan seuran strategian ja uuden urheilutoimenjohtajan pidemmän tähtäimen vision mukaisesti. Uutena askeleena joukkueen valmennustiimi hyppää seuraavalle tasolle, kun seura on palkannut päävalmentajakseen Ville Lehtisen ja apuvalmentajaksi Jarmo Österlund.
Urheilutoimenjohtaja Jesse Laajaranta näkee miesten joukkueen roolin tärkeänä seuran poikapuolen pelaajapolun päänä ja toivoo muutoksen kohti selkeämpää seuravetoista miesten joukkuetoimintaa alkavan pienin askelin, joista ensimmäisenä olisi konkreettinen muutos joukkueen nimessä. Lisäksi Laajaranta osallistuu alkavalla kaudella joukkueen toimintaan sparrailemalla valmennusta ja olemalla mukana joukkueen tapahtumissa n. kerran kuukaudessa. Tulevina vuosina MPS:n miesten joukkuetta on tarkoitus integroida seuran toimintaan entistä enemmän mm. pelitavan ja vanhimpien junioreiden kanssa tehtävän yhteistyön kautta.
Uudet joukkueesta kiinnostuneet pelaajat voivat olla yhteydessä Ville Lehtiseen p. 044-736 9142 tai ville@malminpalloseura.fi. Joukkue aloittaa virallisesti valmistautumisen kauteen tammikuun alussa!
Seuran strategian lisäksi puhtaan MPS-nimisen joukkueen pelaaminen miesten sarjoissa on ollut jo viimeiset pari vuotta seuran pitkäaikaisten kannattajien toiveissa, ja kun vuosi 2023 on myös seuran 75v. juhlavuosi, on enemmän kuin parempi hetki palauttaa MPS:n nimi ilman lisäliitteitä liiton sarjoihin.
Kentällä joukkue jatkaa toimintaansa vuonna 2023 edellisiltä kausilta hyväksi havaitulla sapluunalla, mutta toki kehitystä haetaan kokonaisvaltaisesti niin pelitavan kuin tulosten osalta. Valmennusvastuussa jatkaa kolmikko Matti Härkönen, Juhani Koivuranta ja Joni Meronen. Lisäksi mukaan on saatu MV-valmentajana toimiva Saku Härkönen ja huoltajaksi Mara Huhtala. Joukkueen runko on jatkamassa käytännössä samana, eikä lähtijöitä vaikuttaisi olevan Jussi Vasaran ikämiessarjaan siirtymistä lukuun ottamatta olevan monia. Joukkue pääsee siis valmistautumaan huhtikuun lopulla alkavaan sarjaan erinomaisista lähtökohdista.
MPS pelaa talvikaudella liiton järjestämän talvisarjan ja yksittäisten harjoitusotteluiden lisäksi Suomen Cupissa. Kolmosen kotiottelut pelataan Mosan Wembleyllä torstaisin. Kotiotteluiden alkamisaikaa pyritään kuitenkin aikaistamaan edeltävistä vuosista, jotta pelitapahtuma palvelisi jatkossa paremmin niin joukkuetta kuin yleisöäkin